Eka kerta – Chez Dominique – ja ajatuksia kasvisruoista

Odotan aina hesarin torstainumeroa innolla. Ruokajuttuja kun on kiva lukea, vaikka itse aihe menisi ohi omien kiinnostusten. Viimeisin “ruokatorstai” käsitteli vegaaniruokaa ja gourmetia, tai oikeastaan sitä, kuinka nämä kaksi eivät ainakaan Suomessa kohtaa. Tähän juttuun on miltei pakko ottaa jollakin tasolla kantaa, varsinkin kun voisin allekirjoittaa melkein jokaisen lauseen. Vaikka “ruokarajoitteeni” ovat vegaanivaatimuksia lievemmät, eivät kasvisruoat ylipäätäänkään ole kovin tasokkaissakaan ravintoloissa kovin kummoisia.  Etniset ravintolat tarjoavat arkiruokaa, kuten myös suurin osa italialaisista ravintoloista, joten juttua niistä joskus toiste.

Toki poikkeuksiakin onneksi on, ja valitettavasti Chef&Sommelier on vielä kokeilematta. Edellinen yritys varata pöytä oli jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Varoitusaika kun oli naurettavan lyhyt. Samaiseksi illaksi varasimme lopulta pöydän Groteskista…(ks.)

Tämä johdanto voisi toimia hieman tökerönä aasinsiltana ravintolapyramidin huipulle. Ajattelin aluksi sulatella ensimmäistä Chez Dominique -kokemustani ennen kuin kirjoitan siitä mitään, mutta hesarin juttu auttoi löytämään sopivan näkökulman. Jos ravintola on S. Pellegrinon kuuluisalla “maailman 50 parasta ravintolaa” –listalla 23. – ja niitä vielä kuuluisampia tähtiä on peräti kaksi kappaletta – voisi kai olettaa, että kokemus olisi kutakuinkin täydellinen. No, tämä ajatelma on tietenkin auttamattoman naiivi. Tähdet ovat tähtiä, taide on taidetta jne. – ymmärrän toki, mutta siltikin “eka kertani” oli pettymys. Ensivisiitti osui lounaaseen, mikä tietenkin heijastui siihen, että ruoka oli korostetusti fokuksessa. Ja miksipäs ei. Hyväähän sen pitäisi kaikilla mittareilla mitattuna olla.

Chez Dominique ei ollut kovin tunnelmallinen, eikä sen varmaan ole tarkoitus (lounasaikaan) ollakaan, mutta toisaalta ei paikka ollut mielestäni leimallisen tyylikäskään. Itse asiassa se oli sisustukseltaan kenties liiankin valju, jopa tylsä. Ehkä tällaista otetta odotetaankin kahden tähden paikalta, en osaa sanoa. Omat kokemukseni kun rajoittuvat tähän yhteen lounaaseen.

Palvelu oli luonnollisesti moitteetonta: huomioon ottavaa ja toisaalta sopivan huomaamatonta. Koska juomien hintoja ei oikein viitsi tämän tason paikoissa kysellä, huomasimme iloksemme tarjoilijoiden lukevan tilannetta erinomaisesti ehdottamalla juomia yläpäästä suhteellisen leveän hintahaitarin alapäästä. Alkuun otimme erinomaista Franciacortaa. En muista aikoihin juoneeni yhtä maukasta kuohuvaa.

Amuse oli aterian paras osa – jälkiruoan ohella. “Pieni macaron-leivoksen puolikas tuorejuustotahnalla ja yrteillä” ei oikein kuvauksena tee oikeutta tälle minimaalisen pienelle hienostuneelle makupommille. Tabletti meni saman tien suuhun (en edes ehtinyt pohtia valokuvaamista…) ja ensimmäinen reaktio oli vastustamaton tarve nauraa ääneen. Ja mitä yrttilajiketta ne pari miniatyyrilehteä mahtoivat edustaa? Entäs moussen mausteet? En tiedä, enkä välitä.

Valitettavasti elämykset vähenivät taidenäyttelykierroksen edetessä. Ensimmäinen varsinainen ruoka oli “sipulikeitto ja parmesanvaahto” – tai näin se minulle kuvailtiin. Annos oli kaunis; pieni suloinen sipulimetsä, johon liemi kaadettiin päälle. Hienoja makuvivahteita, vaihtelevia rakenteita ja todella kaunista, mutta ei tajuntaa räjäyttävää. Ei lähellekään.

Toisena annoksena tuotiin “paahdettuja juureksia” tai jotain sinne päin. Makupuoli jäi näyttävän esillepanon alle. Juurekset maistuivat siltä itseltään, mikä lienee nykyisen trendin mukaista, mutta siihen se jäi. Maku, jonka ympärille Chez Dominiquen filosofia rakentuu, oli mielestäni liian yksiulotteinen, tai sitten en vain suomalaisena osaa arvostaa sitä, että liian tutut maut maistuvat juuri siltä, kun niiden oletetaankin maistuvan. Jos on syönyt porkkanaa lapsesta asti, ja sitten saa kahden tähden ravintolassa porkkanaa, mikä maistuu porkkanalle, ovat tunnelmat väistämättä jotenkin ristiriitaiset. Parasta antia olivat minikokoiset puolitetut retiisit. En tiedä, kuinka ne oli valmistettu, mutta ostin heti samana iltana nipun tuoreita retiisejä koepaloiksi. Muutamia hyviä ideoita tarttui siis mukaan – hyvä juttu toki sekin.

Juurekset tuotiin pöytään kuvun alla. Tämä läpinäkyvä puolipallo oli täynnä upealta tuoksuvaa savua, joka levisi saliin, kun kupu poistettiin. Juuresten päälle valutettiin liemi, mikä vapautti aromit.  Annoksen päälle oli ripoteltu luultavasti tuhkaa, mikä tuntui luonnolliselta parilta savulle.

Siinäpä se. Näyttävää, mutta hieman onttoa. Kasvissyöjänä olin pettynyt siihen, että proteiinipuoli oli unohdettu täysin. En tietenkään mennyt Chez Dominiqueen täyttämään vatsaani, mutta olisin toivonut kasviruokalajien menevän enemmän linjassa perusmenun vaihtoehtojen kanssa. Jos “peruslounasannoksessa” on kimpale lihaa, jotain lisuketta juureksille pitäisi löytyä myös kasvissyöjien lautasilta. Linsseistä, pavuista tms., turha luetella, on mahdollista valmistaa tähtitason ruokaa. Se on sanomattakin selvää. Helppoa se ei tietenkään ole.

Nämä minulle tarjotut ruokalajit olivat selvästi myös lounasaikaan valikoimissa olevan yllätysmenun osia, eivätkä ehkä ne kaikkein parhaimmat valinnat. Toisaalta vaimoni on päässyt kerran nauttimaan samaisessa paikassa ns. koko setin, ja vaikka kokemusta kuvailtiin tuolloin varsin värikkäin ylisanoin, pystyin lukemaan rivien välistä lievää omaan kokemukseeni peilautuvaa pettymystä. Arvostelurima on tietenkin todella korkealla, mutta se toki Chez Dominiquessa tiedetään. Ja näin sen on oltava. Tähänhän tähtijärjestelmä väistämättä johtaa.

Oliko lounas (kolme ruokalajia, 29€) sitten hintansa arvoinen. Tietenkin. Hintahan on suorastaan naurettavan halpa. Totta ihmeessä kannattaa käydä kokeilemassa. Pari lasia viiniä toki nostaa laskun helposti yli kaksinkertaiseksi, mutta pelkällä vedelläkin voi lounaan kahlata läpi.

Lounaalla en kuitenkaan miettinyt halpaa hintaa. Mietin ennemmin sitä, että ravintola on arvostettu useana vuonna peräkkäin maailman parhaiden joukkoon. Vaikka halusin ja haluaisin kehua Chez Dominiquen maasta taivaisiin, päällimmäiset ajatukset ovat aivan toisenlaisia. Muistan ja muistelen edelleen joitakin lounaita vuosien takaa. Chez Dominiquen lounas ei mahdu tähän joukkoon. Se ei siis onnistunut vakuuttamaan minua ensivaikutelmallaan, ja sehän on luonnollisesti se kaikkein tärkein.

Kuitenkin, kokemus oli hieno. Suosittelen lämpimästi. Jos joku tarjoaa, menen uusin silmin illalliselle vaikka heti. Varmasti menen uudestaan lounaallekin lähiaikoina. Toivon kuitenkin, että minulle ei valita maistelumenusta samoja vaihtoehtoja. Jälkiruoan voisin tosin ottaa uudelleen. “Rahkapulla” oli niin hyvää, että analysointi unohtui. Kuva puhukoon puolestaan.

Rahkapulla

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s